Tämä kampanja on päättynyt.



Brasilia: Terveystyöntekijöiden vainoamisen on loputtava

Yhteistyössä julkisalojen maailmanliiton, PSI:n, ja terveydenhoitohenkilökunnan ammattiliiton, Sindsaúde-SP:n, kanssa. PSI edustaa yli 700 ammattiliittoa ja niiden yli 30 miljoonaa jäsentä ympäri maailman. Sindsaúde-SP edustaa 25 000 työntekijää São Paulon osavaltiossa.

Ei liene mikään salaisuus, että Brasilian hallituksen toiminta COVID-19-kriisin aikana kuuluu maailman epäonnistuneimpiin. Monien epäonnistumisten tappavaan yhdistelmään on kuulunut tosiasioiden kieltäminen, rokotehankintojen aktiivinen sabotointi ja julkinen välinpitämättömyys kaikkein välttämättömimmistäkin toimista kuten maailman terveysjärjestön WHO:n suosittelemista turvaväleistä. São Paulon osavaltion viranomaiset eivät valmistelleet terveydenhoitojärjestelmää COVID-19-viruksen vastaisiin toimiin, vaikka viruksen leviäminen oli tiedossa. Terveydenhoitohenkilökunnan liiton, Sindsaúde-SP:n, piti haastaa osavaltion terveysministeri oikeuteen ennen kuin tämä suostui neuvottelemaan pandemian vastaisista toimista. Neuvotteluissa käsiteltiin myös henkilökohtaisten suojavarusteiden puutetta ja terveydenhoidossa työskentelevien testaamista koronan varalta. Julkisuuteen ilmestyi tarinoita varustepuutteista ja järkyttävän huonoista työoloista. Julkaistuissa artikkeleissa haastateltiin ja lainattiin kahta liiton johtajaa, Edson Fedelinoa ja Marilurdes Silva de Fariaa. Sen sijaan, että näiden ammattiliittojohtajien työnantaja olisi ryhtynyt ratkomaan ongelmia yhdessä työntekijöiden kanssa, johtajat pidätettiin virasta 30 päiväksi ilman palkkaa. Osoitathan tukesi Edsonille ja Marilurdesille. Vaadi heille oikeutta palata takaisin töihin välittömästi.




Viestisi lähetetään seuraaviin sähköpostiosoitteisiin:
sec-gs@hcrp.usp.br, jgorinchteyn@saude.sp.gov.br, governador@sp.gov.br, secretariageral@sindsaudesp.org.br, pgegpg@sp.gov.br