Kanadalaisia postialan työntekijöitä pakotettu takaisin töihin - tukijoita pidätetty

In partnership with CUPW, the Canadian Union of Postal Workers. The Canadian Union of Postal Workers (CUPW) edustaa 50 000 Kanadan postilaitoksen työntekijää.

Marraskuun 27. päivänä yli 50 000 postialan työntekijää määrättiin takaisin töihin hallituksen toimesta viiden viikon lakkoilun jälkeen ja tällä tavalla tehokkaasti poistettiin heiltä heidän perustuslailliset neuvotteluoikeutensa ja lakko-oikeutensa.

Eväämällä työntekijöiltä heidän oikeutensa lakkoon ja neuvotteluvapautensa, hallitus on osoittanut arvostavansa korporaatioita ja pörssiyrityksiä enemmän kuin työntekijöiden perustuslaillisia oikeuksia.

Yli vuoden ajan The Canadian Union of Postal Workers (CUPW) on neuvotellut Kanadan postilaitoksen kanssa päästäkseen yhteisymmärrykseen työntekijöitä vuosia vaivanneista isoista ongelmista - jyrkässä kasvussa olevista työtapaturmien määristä, eriarvoisuudesta, ylikuormittuneisuudesta ja ylityöstä sekä työpaikkojen epävarmuudesta. Hallitus on paitsi poistanut heiltä lakko-oikeuden, myös pakottanut postilaitoksen työntekijät palaamaan töihinsä ja kestämään samoja vanhoja ratkaisemattomiksi jääneitä ongelmia vieläpä vuoden kiireellisimpänä aikana.

Koska postilaitoksen työntekijät määrättiin takaisin töihin, työväenliike sekä yhteisön jäsenet ovat yhdistäneet voimansa ja asettaneet lakkovahteja ja järjestäneet mielenilmauksia useissa Kanadan postin toimipisteissä eri puolilla maata solidaarisuudesta postilaitoksen työntekijöitä kohtaan. Jotkut liittolaisista on pidätetty, ja heidän täytyy vastata syytteisiin ensi vuonna.

Oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi on järjestetty keräys. Mikäli haluat osallistua siihen ja lahjoittaa, ole hyvä ja vieraile sivustolla this GoFundMe page.

Oikeus täysiin ja reiluihin neuvotteluoikeuksiin sekä perustuslailliseen lakko-oikeuteen ovat aina puolustamisen arvoisia. Johtajat ja hallitukset eivät ole koskaan antaneet meille oikeuksiamme ilman taistelua ja saavuttamamme oikeudet ovat merkityksettömiä, jos emme niitä puolusta. Auta CUPW:tä pitämään kiinni oikeuksistamme: lähetä vastalauseesi Kanadan hallitukselle.


Sinä voit auttaa! Lisää nimesi ja sähköpostiosoitteesi, klikkaa sen jälkeen 'Lähetä viesti' sivun alaosassa.

Nimi:
[pakollinen]
Sähköpostiosoite:
[pakollinen]
Ammattiliittosi/järjestösi:
Kotimaasi:
Lisää viestisi tähän - tai käytä tätä viestiä.


Jos haluat vastaanottaa viestejä meiltä tulevaisuudessa, ruksaa tämä ruutu:

Stop spam!
Enter the number 3976 here:

Thank you





Viestisi lähetetään seuraaviin sähköpostiosoitteisiin:
justin.trudeau@parl.gc.ca, Carla.Qualtrough@parl.gc.ca, Patty.Hajdu@parl.gc.ca, Jessica.L.McDonald@canadapost.postescanada.ca, feedback@cupw-sttp.org