Tämä kampanja on päättynyt.



Thaimaa: Liittojohtajat erotettu ja sakotettu, koska vaativat turvallisuutta raiteille

yhteistyössä International Transport Workers Federation, ITF on globaali 690 liiton federaatio, joka edustaa yli 19.7 miljoonaa kuljetusalan työntekijää 153 maassa.

Thaimaan valtion rautateiden työntekijöiden liitto, The State Railway Workers' Union of Thailand (SRUT) järjesti valtakunnallisen raideturvallisuuskampanjan sen jälkeen, kun 5.10.2009 Khao Tao rautatieasemalla Thaimaassa tapahtui junan kohtalokas raiteilta suistuminen. Onnettomuudessa kuoli seitsemän ja lukuisat loukkaantuivat. Sisäisessä tutkinnassa selvisi, että onnettomuuden suurin syy oli veturin laiminlyöty huolto ja siten veturin turvaton kunto. Rikosoikeus erotti ja vangitsi junan kuljettajan, koska tämä operoi turvattomalla veturilla. Tällä perusteella siviilioikeus määräsi Thaimaan valtion rautatien (SRT) ja kuljettajan maksamaan korvauksia onnettomuuden uhrien perheille. Thaimaan kansallinen ihmisoikeuskomissio päätyi siihen, että veturin turvaton kunto oli onnettomuuden suurin syy.
ITF:n ja ITUC:n virallisten valitusten jälkeen, ILO lähetti johtopäätökset ja suositukset Thaimaan hallitukselle. Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että SRUT'n johtajat olivat oikeutetusti korostaneet Thaimaan rautatiejärjestelmän turvattomia työoloja. Tästä huolimatta Thaimaan valtion rautatie (SRT) erotti kuusi SRUT Hat Yai osaston johtajaa v. 2009, nosti oikeusjutun seitsemää SRUT'n kansallista johtajaa vastaan ja erotti vielä seitsemän johtajaa v. 2011. Nämä epäreilut erottamiset johtivat kansallisiin ja kansainvälisiin kampanjoihin, joilla vaadittiin STRUT johtajien aseman palauttamista. Vuonna 2014 palautettiin 13 johtajan asema, mutta vain kuudelle heistä maksettiin pidätetty palkka.
Maaliskuussa 2018 ylin työtuomioistuin määräsi seitsemän SRUT johtajaa maksamaan vahingonkorvausta n. 24 miljoonaa bahtia (n. USD 726,116). Tämän valtavan sakon maksamiseen menisi heiltä ainakin 10 vuotta ja se tuhoaisi johtajien sekä heidän perheidensä elämät sekä tulevaisuuden.




Viestisi lähetetään seuraaviin sähköpostiosoitteisiin:
spmwebsite@thaigov.go.th, webmaster@mol.mail.go.th, webmastermot@mot.go.th, webmaster.srt@railway.co.th, srutthailand@gmail.com, itfthaincc@gmail.com